Kansainväliset kumppanit
STT tekee kansainvälisessä uutisvälityksessä tiivistä yhteistyötä johtavien uutistoimistojen kanssa.STT käyttää eniten brittiläisen Reutersin, ranskalaisen AFP:n, saksalaisen DPA:n ja yhdysvaltalaisen AP:n materiaalia. Erittäin läheistä yhteistyö on myös pohjoismaisten uutistoimistojen, Ruotsin TT:n, Tanskan Ritzaun ja Norjan NTB:n kanssa. STT välittää Suomea koskevat uutiset ruotsiksi muihin pohjoismaihin.
Baltiassa STT:n kumppani on Virossa, Latviassa ja Liettuassa toimiva BNS.
STT:llä on uutisvaihtosopimukset myös useiden muiden uutistoimistojen kanssa. Vastavuoroisesti lukuisilla uutistoimistoilla on käytössään STT:n palvelut, joiden avulla ne seuraavat tapahtumia Suomessa ja lähialueilla. Monet Helsingissä toimivat kirjeenvaihtajat käyttävät STT:n palveluita.
STT on mukana keskikokoisten eurooppalaisten uutistoimistojen muodostamassa ryhmässä Group 39:ssä. Ryhmä perustettiin 1939 takaamaan luotettava kansainvälinen uutisvaihto myös silloisissa erittäin vaikeissa kansainvälisissä oloissa. Group 39:n muut perustajajäsenet ovat Ruotsin TT, Tanskan Ritzau, Norjan NTB, Hollannin ANP, Belgian Belga ja Sveitsin SDA-ATS. Myöhemmin mukaan liittyi myös Itävallan APA.
STT on myös Euroopan uutistoimistojen järjestön European Alliance of News Agencies EANA:n jäsen ja osakkaana uutisvälityksen standardeja suunnittelevassa ja ylläpitävässä International Press Telecommunications Councilissa IPTC:ssä.