STT ostaa Lehtikuvan
13.01.2010 klo 10:45
"STT ja Lehtikuva muodostavat yhdessä nykyaikaisen uutis- ja kuvatoimiston, joka tarjoaa samasta paikasta sekä tekstin että kuvan. Asiakkaalle hyöty on aivan olennainen", STT:n toimitusjohtaja Mika Pettersson sanoo.
"Kaupan myötä molemmat yhtiöt pystyvät entistä paremmin kehittämään toimintaansa ja asiakkaille tarjottavia palveluja", Lehtikuva Oy:n toimitusjohtaja Juha Nousiainen täydentää.
"Sanoman tavoitteena on ylläpitää tasapainoista liiketoimintakokonaisuutta keskittymällä valittuihin painopistealueisiin. Yhdessä STT:n kanssa Lehtikuva muodostaa tehokkaamman kokonaisuuden kuin meidän portfoliossamme", Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toteaa.
STT maksaa kaupan osin käteisellä ja osin Sanoma Newsille suunnatulla osakeannilla. Sanoma Newsin yhteenlaskettu omistus STT:stä nousee 34,3 prosenttiin, kun yhtiö aiemmin on omistanut STT:stä 23,1 prosenttia. Sanoma Newsin kustantamat lehdet jatkavat STT:n ja Lehtikuvan merkittävinä asiakkaina.
STT:n toiseksi suurin omistaja kaupan jälkeen on Alma Media 24,1 prosentillaan ja kolmanneksi suurin TS-Group 18,0 prosentillaan. Järjestelyn edellytyksenä on STT:n yhtiökokouksen hyväksyntä.
STT:n liikevaihto vuonna 2008 oli 14,2 miljoonaa euroa. Yrityksessä työskentelee noin 130 ihmistä. Lehtikuvan liikevaihto vuonna 2008 oli 6,8 miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on 37 henkilöä.
Kaupalla ei näillä näkymin ole vaikutuksia STT:n tai Lehtikuvan henkilöstön työsuhteisiin. STT ja Lehtikuva siirtyvät tulevaisuudessa yhteisiin toimitiloihin.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja, päätoimittaja Mika Pettersson, Suomen Tietotoimisto Oy, p. (09) 6958 1201
Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Sanoma News, p. (09) 122 2000
Toimitusjohtaja Juha Nousiainen, Lehtikuva Oy, p. (09) 122 4900